

|
1. AIKASARJOJEN RAKENTAMINEN
|
|
|
|
Aikasarja on mikä tahansa sama data, joka talletetaan pitkittäistiedostoksi tietyin aikavälein.
I. Esimerkiksi Tukholman lämpötilakehitys
tunnin välein aikasarja muodostuu, kun ohjelma määrätään hakemaan data tunnin välein ja käytössä on skripti joka pystyy hakemaan tuon tiedon jostakin verkossa sijaitsevalta sivulta.
II. Kilpailijoiden hinnastot. Toisena esimerkkijärjestelmänä voidaan kilpailijoiden hinnastot automaattisesti ladata verkosta ja purkaa tekstimuotoon oman hinnaston rakentamisen ja ylläpitämisen helpottamiseksi. Hinnastoista voidaan valita esimerkiksi 30 seurattavaa tuotetta, joiden nimet skriptillä voidaan korvata kunkin kilpailijan kohdalla samaksi, jolloin kaikkien kilpailijoiden tuotekohtainen data saadaan menemään samannimiseen tiedostoon. Tällöin saadaan taulukko jossa on kilpailijoiden hinnat vertailtavissa näistä tuotteista.

KUVA: Aikasarja raakadatana, taulukkona ja graafina
|
|
|

|
2. SUURTEN TIETOMÄÄRIEN HAKU JA TALLETUS TILASTODATAKSI
|
|
|
|
I. Räätälöity haku: 2000 kunnallisvaalitulokset
Esimerkiksi ohjelmistolla on haettu vuoden 2000 kunnallisvaalien kaikki vaalipalvelussa ollut kunta-, puolue- ja ehdokaskohtainen data.
Datan hakuprosessin tietoja:
- prosessi kesti noin 18 minuuttia (lataus, ekstraktointi 3,5 min, ja synkronointi)
- tuona aikana haettiin verkosta 874 tiedostoa
- Ladatun materiaalin talletuskoko oli noin 8,3 Mt
- Päivitettiin 237064 + 13000 eli yli 250000 kenttää, erillisiä tietueita tästä oli noin 41600 (esim tietyssä kunnassa tietyn henkilön äänisaalista kuvaavat tiedot)
- Tämän lisäksi kuitenkin tarvitaan skriptin rakentaminen ja testaaminen, mutta sekään ei mahdottoman kauaa vienyt.
Skriptillä voidaan rakentaa siis melko nopeasti räätälöityjä tietokantoja mistä tahansa verkosta löytyvästä materiaalista. Rajoituksena on aina tekijänoikeuskysymykset jotka täytyy ottaa huomioon kun materiaalia käytetään ja erityisesti kun aiotaan näin saatua dataa saattaa uudelleen julkaistavaan muotoon.

KUVA: Jättimäärä tiedostoja voidaan Sycamore DN-ohjelmistolla purkaa tilastolliseksi dataksi
II. Query-haut, esimerkkinä New Yorkin pörssit
Ohjelmisto pystyy muodostamaan myös erilaisia URL-Query-hakuja valmiin Query-hakusanatietokannan pohjalta.
Esimerkiksi kaikkien Nyse/Nasdaq/Amex-pörsseissä noteerattujen osakkeiden, warranttien yms sen hetkisten tietojen hakemiseen tarvitaan tieto haluttujen osakkeiden symboleista ja vertauslistana kaikki mahdolliset symbolit.
Kun nämä tiedot ovat olemassa, asiakassovelluksesta voidaan "pyytää" tiettyjen osakkeiden tiedot haettavaksi New Yorkin pörssien sivustolta.
Ohjelmisto pystyy esim. 256 kb ADSL yhteydellä hakemaan kaikkien liki 10000 osakkeen tiedot 30 minuutissa. Tiedostoja tulee haettavaksi tällöin noin 1000 kpl, koska yhdelle query-riville ei pörssipalvelussa voi laittaa enempää kuin 10 hakua. Sen jälkeen dataa ekstraktoidaan 7 minuuttia ja lopuksi 4,5 minuuttia menee 667 Pentiumilla datan solujen synkronointiin aikasarjatiedostoiksi. Tässä ajassa 46000 solua on tullut päivitetyksi!!!
Prosessin parametrit:
Käytössä ollut tietokone: Pentium III 667 Mhz, ADSL 256 kb verkkoyhteys
Ladattujen tiedostojen määrä: ~1000
Päivitettyjen tietueiden määrä: ~10000
Päivitettyjen solujen määrä: ~46000
DES-prosessin kesto:
Koko prosessin kesto: 42 min
Latauksen kesto: 30 min
Ekstraktoinnin eli HTML:n älykkään poiston kesto: 7 min
Synkronoinnin ja talletuksen kesto: 4,5 min
KUVA: Esimerkkinä Query-haku suoraan selaimella käytettynä. Sycamore DN voi tehdä samanlaisia hakuja automatisoidusti
|
|
|

|
3. TIEDOSTOPÄIVITYKSET ORGANISAATION SIVUTOIMIPISTEILLE
|
|
|
|
Ohjelmistoperheellä voidaan rakentaa sovellettuja keskusjohteisia automaattipäivitysjärjestelmiä, jotka päivittävät klienttitietokoneiden tiedot halutuilla tiedostoilla esimerkiksi kerran päivässä. Mitään päivityksiä ei ladata, mikäli ohjelmisto näkee nykyisten tiedostojen versioiden olevan saman kuin mitä uusi skripti kauppaa. Vain jos oma versio on vanhempi kuin nyt verkossa kaupattava, silloin ohjelmisto hakee uuden päivityksen. Skriptikieli pitää tämän versioinnin hallinnassa automaattisesti. Ohjelmisto voi välittää siis mitä tahansa tiedostoformaatteja automaattisesti halutusta paikasta Internetissä kaikille koneille, joihin klienttiohjelmisto kanava-avaimineen on asennettu.
Tärkeimmät edut Sycamore DN kontrolloidussa tiedostonjakelussa email-liitetiedostotyyppiseen jakeluun ovat:
A. Jakelu on paljon turvallisempaa kuin liitetiedostojen jakelu. Turvallisuus tulee seuraavista kolmesta tekijästä:
- lähetyspää: tiedostoja ei itse asiassa lähetetä, vaan ne laitetaan turvalliselle serverille Internetissä, joka on tarvittaessa tunnuksella varustettu
- jakelu: täysin avaamattomissa olevalla skriptillä käsketään vastaanottajakoneet aloittamaan latausprosessi. Tavanomaisessa ratkaisussa jokainen hakkeri, joka osaa katsoa sähköpostiliikennettä Netissä, voi saada avata tiedostot heti.
Sycamorella jakelu suoritetaan pelkästään bittivirtana, ei tekstikoodattuna. Eikä jaetuissa tiedostoissa ole selitystä mistä ovat ja minne ovat matkalla, kuten Email tiedostoilla tapahtuu
- vastaanotto: vastaanottopäässä jokaisessa koneessa pitää olla kanava-avain asennettuna, että ohjelma toimisi. Ja sittenkin voidaan määrätä vain tietyillä lisenssinumeroilla varustetut ohjelmistot hakemaan kyseinen data
B. Se on paljon nopeampaa
- Liitetiedostoina lähettäminen vie paljon enemmän verkkoaikaa ja tilaa, koska liitetiedostot sisällytetään yhteen ja samaan pakettiin sellaisella tavalla millä tehdään. Tämä vie noin 35 % enemmän tilaa.
- Sycamore DN:n avulla tiedostot voidaan jopa pakata lähetettäväksi yhtenä pakattuna pakettina zip-muodossa.
Esimerkkejä tiedostojen jakelusta
a. Kampanjamainonnan tiedostojen levitys kampanjamainontaa käyttäville tahoille kuten yrityksen eri toimipisteille tai kauppaketjun paikallismainonnasta vastaaville henkilöille keskusjohteisesti. Sähköpostitse tälläisten jakelu saattaa jumittaa sähköpostiohjelman tai sähköpostia varten varattu levytila menee umpeen. Isot kuvatiedostot tai mainosvideotiedostot saattavat olla hyvinkin 30 MB pitkiä.
b. Uusien manuaaliversioiden lähettäminen HTML tai Acrobat muodoissa
c. Muu organisaation sisäinen tiedostojen jakelu. Tiedostojen pituus voi olla suurikin, vaikka kymmenissä megatavuissa, tiedonsiirtokapasiteettihuomioiden. Skriptissä on tarkistuselementtinä originaalitiedoston pituus. Jos talletetun datan pituus ei ole originaalin pituinen, tulee tiedosto uudelleen ladattavaksi.
-
- Skriptiin eikä tiedostoihin ei pääse kukaan organisaation ulkopuolinen käsiksi. Siksi on mahdollista hoitaa organisaation sisäinen tiedostojen ylläpito. Kaikkein salaisimmat tiedostot kannattaa kuitenkin levittää jotain muuta kautta kuin verkon välityksellä ja silloinkin täysin salattuna.
Ohjelmiston avulla voidaan siis myös siirtää zip-muotoon pakattuja kokonaisia kansioita ja purkaa ne automaattisesti klienttikoneelle.
KUVA: Yhdestä pisteestä voidaan kanavan "tilaajakoneiden" määrätä lataamaan halutut tiedostot Internetin kautta
| |
|

|
4. PORTTAALIAUTOMAATIO - SIVUSTOJEN AUTOMAATTIPÄIVITYS
|
|
|
|
Kotisivuja voidaan päivittää lisäämällä sivuston HTML-koodiin kohta johon haetaan päivittäin vaihtuva materiaali.
Tämä materiaali voi olla peräisin omasta tietokannasta tai vaikkapa toisesta sivustosta, esim uutispalveluista.
Tällöin on kuitenkin saatava lupa lähdesivuston ylläpitäjältä heidän sivustonsa materiaalin rajattuun ja tarkoin määrättyyn pollaukseen.
Myös kyseisen kaltainen sovellus on Sycamore Series ohjelmistolla toteutettavissa.
Esimerkkejä
-
- Omalle kotisivulle lisättävä vaihtuva materiaali voi olla myös omalla koneella jo valmiina, esimerkiksi nimipäiväluettelo, josta tiettyyn kohtaan kotisivulla päivitetään tieto päivittäin.
Järjestelmä siis perustuu ulkopuoliseen tietokantaan ja sen käyttöön, eikä tietokantaa tarvitse pitää verkossa.
- Hinnastoa voidaan ylläpitää päivän mittaan ja se voidaan automaattisesti pollata nettiin aika ajoin esimerkiksi puolen tunnin välein. Tällöin ei tarvita omaa serveriä miltei reaaliaikaisten nettisovellusten ylläpitoon, vaan riittää automaattinen porttaaliautomaatiopäivitystoiminto.
- Ylen sivuilta voidaan porttaaliin hakea tietyllä tavalla muokattavat TV-ohjelmatiedot. (Mikäli tähän on saatu Yleltä lupa)
KUVA: Ylläpidetyn sivuston HTML-koodiin voidaan sijoittaa toisesta lähteestä kaapattava pätkä dataa tai HTML-koodia ja näin syntyvä automaattisesti ylläpidettävä sivu voidaan automatisoidusti laittaa verkkoon tietyin väliajoin
| |
|

|
5. NETTI-TIEDOSTOJEN KERÄÄMINEN WORM-TOIMINNOLLA
|
|
|
|
Suurien ennaltanimeämättömien esimerkiksi multimediatiedostomäärien lataaminen annettujen osoitteiden alta on mahdollista Sycamoren WORM-toiminnolla.
- Multimediatiedostot voidaan automaattisesti nimetä siten ettei päällekkäisiä nimiä tule ja samalla rakentuu tietokanta ladatuista tiedostoista. Näin voidaan rakentaa esimerkiksi netistä löytyvistä MID tiedostoista suuri tietopalvelu. Kone voidaan asettaa keräämään ko. tiedostotyyppejä annettujen aloituspisteiden perusteella määrätön määrä. Samalla WORM toiminto pitää huolen, ettei kahta samanlaista tiedostoa tule.
- Linkkien kerääminen mistä tahansa materiaalista on mahdollista. Linkeiksi voidaan hyväksyä tietyn nimisiä, tyyppisiä, tietyissä paikoissa sijaitsevia jne...
KUVA: Netistä voidaan hakea tietyn alkupisteen perusteella halutunlaisia tiedostoja levylle talletettavaksi Sycamore DN - WORM toiminnolla
| |
|

|
6. MUITA RÄÄTÄLÖITYJÄ SOVELLUKSIA
|
|
|
|
I. Kaukokäyttö
DES/skripti on niin joustava ja monipuolinen, että sen varaan voidaan rakentaa myös muun muassa rajattuja kaukokäyttö-, kaukopalautus tai kaukoajo toimintoja. Turvallisuussyistä tälläinen kaukoajo on kuitenkin rajattua, eikä kaukoajoskriptejä asiakassovelluksilla anneta tehdä, vaan ne toimittaa aina Laudatum Oy.
II. Ohjelmistopäivitys
Toisten ohjelmistojen automatisoitu päivittäminen on mahdollista järjestää Sycamore Series-ohjelmistolla. Jokainen päivitettävä ohjelmisto vaatii oman kanavansa.
KUVA: Ohjelmiston varaan voidaan rakentaa kaukokäyttö- tai kaukoajo-operaatioita, joilla käytetään toista konetta ja sillä koneella olevaa ohjelmaa (ei-reaaliaikaisesti). Toinen merkittävä toiminto on kaukopalautus, jossa etäklientiltä voidaan palauttaa haluttuja parametrejä ja palautearvoja.
| |

Copyright © 2001 Laudatum Oy.
All rights reserved.
|
|
|
|
TÄRKEIMPIÄ OHJELMISTON KÄYTTÖKOHDEALUEITA
|
|
| |
Sycamore Series-ohjelmiston pääkäyttökohteet ovat:
1. Aikasarjojen rakentaminen
Aikasarja on tilastollinen pitkittäisleikkaus jostakin tietystä mitattavasta muuttujasta. Esimerkiksi lämpötilan vaihtelu ajan kuluessa.
LISÄÄ
2. Suurten tietomäärien hakeminen ja tallettaminen tilastoiksi
Sycamore Series soveltuu erinomaisesti kertaluonteisiin Netistä löytyvien HTML-muotoisten taulukoiden purkamiseen tilastoitavaksi dataksi.
LISÄÄ
3. Tiedostopäivitys organisaation sivutoimipisteille
Organisaation sisäiseen tiedoston- jakeluun Sycamore Series-kanavat ovat oivallinen apuväline. Siirrettävien tiedostojen koko voi olla hyvinkin suuri.
LISÄÄ
4. Porttaaliautomaatio
Porttaaliautomaatiolla tarkoitetaan automaattisesti toimivaa web-sivuston elävöittämistä päivittäin tai jopa useammin vaihtuvin elementein.
LISÄÄ
5. Netti-tiedostojen kerääminen
Multimediatiedostoja voidaan kerätä suureksi tietokannaksi vaikka kuukausitolkulla Sycamore WORM toiminnolla.
LISÄÄ
6. Räätälöidyt sovellukset
Sycamore Series on avoin erilaisille räätälöidyille ratkaisuille. Koska Sycamoren moottori on hyvin joustava ja skriptipohjainen, voidaan uusia sovelluksia rakentaa vain uusittujen skriptien varaan, tarvitsematta muuttaa ohjelmistoa.
LISÄÄ
|
|
|